-->

Mikä ihmeen timba?

Tein Salsa Housella pientä gallupia: Tiedätkö, mitä on timba?

– Nopeaa salsaa.
– Se tiistain tunti.
– Öö, en.

Satunnaisilla vastaajilla oli parhaimmillaankin vain hatara käsitys aiheesta. Se on kieltämättä erikoista ottaen huomioon, että ilman timbaa ei olisi Salsa Housea. Tanssikoulun olomassaolo ja satojen oppilaiden harrastus perustuu timbaan, on perustunut jo 14 vuoden ajan.

Tälläkin hetkellä 12 viikkotunnilla soi vain ja ainoastaan timba ja monilla muillakin tunneilla osittain. Perus-parisalsaaja kuuntelee timbaa helposti 3-4 tuntia viikossa!

On tullut tehtyä opettajan perusmoka: se muka itsestäänselvä, tärkein asia jäi kertomatta.

Eija Nummela

Eija Nummela

Kirjoittaja on tanssikoulu Salsa Housen opettaja.

Korjaan mokani nyt. Kerron seuraavassa, mitä timba oikein on.

Svengaavaa energiaa

Pähkinänkuoreen tiivistettynä: timbaksi on 1990-luvulta asti kutsuttu uutta kuubalaista salsamusiikin tyyliä. Se on yksi luku Kuuban, tuon musiikin supervallan, vaikuttavassa musiikillisessa historiassa.

Vastoin yleistä harhaluuloa nimitys ei kerro musiikin temposta vielä mitään. Timba voi olla yhtä lailla hidasta tai nopeaa. Useimmiten timbabiiseissä meno toki on melko vauhdikasta.

Kuubalaisessa musiikkijargonissa timba-sanaa on käytetty jo paljon ennen 1990-lukua, usein rumban synonyyminä.

”Tener timba” tai ”con timba” -ilmaisuilla tarkoitetaan sitä, että jossain on ”flavouria”, svengiä ja energiaa. Ja vaikka timba ei varsinaisesti ole tanssin nimi, viitataan sillä usein myös tapaan, jolla timbamusiikkiin tanssitaan. Tämän kaksoismerkityksen voi bongata myös Salsa Housen aikataulusta: Salsa con timba -tunnin nimi tarkoittaa sekä ”maukasta salsaa” että ”salsaa ja timbaa”.

Salsaopettaja hurahtaa

Oman, lopullisen timbaherätykseni koin vuonna 1998. Olin harrastanut kuubalaista salsaa jo tovin, kun Bamboleo julkaisi albuminsa ”Yo no me parezco a nadie”, ja se laitettiin soimaan tanssitunnilla helsinkiläisessä salsakoulussa.

Kuuntelin biisejä mykistyneenä ja ryntäsin levykauppaan.

En ollut koskaan kuullut sellaista musiikkia: niin vahvaa, tiukkaa, juurevaa ja hienostunutta. Perkussio sai ihon kananlihalle. Sanoitukset olivat väkeviä ja levynkannen kuvassa armottoman tyylikkäillä naislaulajilla oli siilitukat.

Se oli menoa.

Bamboleon hitti ”Yo no me parezco a nadie” vuodelta 1998. Videolta voit bongata myös bändin tavaramerkin, salsa-askeleen, joka kantaa bändin nimeä.

Survival-treeniä Havannassa

Koko 2000-luvun alun vietin suuren osan vuodesta Kuubassa. Jos timbamusiikki kuulosti levyillä huikealta rytmien tykitykseltä, niin livenä se vietiin viisi pykälää haastavammalle tasolle.

Ensimmäiset matkat Havannan klubeille olivat survival-treeniä tanssilattialla. Bändit soittivat iltapäivämatineoissa tinkimättömiä settejä, joiden vartin kestävien biisien aikana muusikot esittelivät improvisointikykyään.

Vanhana musiikinopiskelijana ja aerobicohjaajana minulla ei yleensä ollut minkäänlaisia rytmiongelmia, mutta nyt olin välillä pulassa.

Pitkien instrumentaalisoolojen aikana papatin mielessäni askelten rytmiä ja kehitin muita kikkoja, jotta en pudonnut rytmistä tanssilattialla.

Samalla äimistelin sitä helppoutta, jolla tavalliset kadunmiehet Kuubassa kuuntelivat musiikkiaan ja miten tanssilattialla rytmissä pysyminen ei yhdellekään mattimeikäläiselle näyttänyt olevan pieninkään haaste.

Sittemmin ymmärsin, että kyse on tavasta kuunnella musiikkia. Korva pitää virittää toiselle taajuudelle. Kun kääntää melodiaan jämähtäneen eurooppalaisen korvansa rytmipohjan suuntaan, aukeaa ovi timban ihmeelliseen maailmaan. Rytmien sekamelska alkaa jäsentyä, massasta erottaa eri soittimia ja synkopoidut rytmikuviot alkavat tuottaa suurta nautintoa.

Kauppasaarron katveessa

Ilman kauppasaartoa meillä ei ehkä olisi timbaa.

Salsaa soittavat kuubalaismuusikot tulivat 1990-luvun lopulla siihen tulokseen, että heidän musiikkiaan oli syytä alkaa kutsua joksikin muuksi kuin salsaksi. He halusivat musiikkinsa erottuvan kansainvälisten musiikkimarkkinoiden salsasta, ja syystä. Timba on erilaista kuin vaikkapa Puerto Ricossa tai Yhdysvalloissa tehty salsa.

Saarivaltiossa oli eletty Yhdysvaltojen asettaman kauppasaarron eristäminä ja kuubalaisilla muusikoilla oli ollut vain vähän kontakteja ulkomaisiin musiikkipiireihin ja salsamuusikoihin muissa maissa.

Samaan aikaan sosialistisen Kuuban musiikkioppilaitokset olivat koulineet suuren määrän huipputaitavia ammattimuusikoita.

Muusta maailmasta eristyksissä oli kehittynyt pikkuhiljaa omintakeinen, uusi tyyli, joka tarjosi sopivasti haastetta taitaville muusikoille.

1990-luvulla Kuuba myös avasi ovensa turisteille ja tehtävälistalle tuli musiikin kaupallistaminen. Havannaan perustettiin turisteja varten ensimmäinen Casa de la Música. Siellä kuubalaisbändit pääsivät soittamaan musiikkiaan saarella vieraileville ulkomaalaisille.

Timba vakiinnutti nimensä.

Nimiasia ei ole kuitenkaan yksiselitteinen. Samaa musiikkia kutsutaan edelleen kuubalaiseksi salsaksi tai jopa soniksi. Hyvä esimerkki on Adalberto Alvarez y Su Son –orkesteri, jonka musiikkia kutsutaan välillä soniksi, välillä salsaksi ja välillä timbaksi. Lisäksi kuubalaiset käyttävät hyvin usein termiä ”música popular bailable” eli populaari tanssimusiikki. Termillä tarkoitetaan nimenomaan kuubalaista salsaa, vaikka tanssimusiikkia on tietysti olemassa monenlaista.

Mistä timba on tehty?

Timbabändeissä on noin 15 muusikkoa ja lavantäydeltä soittimia. Timban soundi nojaa ennen muuta torviin ja rytmisoittimiin.

Perinteisen salsan ja timban ero näkyy varsinkin musiikin rytmipohjassa. Kuubalaiset rytmisoittimet kuuluvat tietysti sekä salsabändien että timbabändien varustukseen, mutta niiden sekaan timbabändit ovat lisänneet rumpusetin. Lisäksi timbaan lainataan rytmejä afrokuubalaisesta fokloremusiikista, jazzista, funkista ja rockista. Niinpä rytmisesti timba on paljon rikkaampaa ja monimutkaisempaa kuin salsa.

Rumban ja muun afrokuubalaisen folklorekulttuurin vaikutus timbaan on ylipäätään valtava. Timba on rumban rytmien ja teemojen kyllästämää. Samoin afrokuubalaisen santería-musiikin ja -kulttuurin vaikutus näkyy sekä rytmipohjassa että sanoituksissa koko ajan.

Tarinaa ja vuorolaulua

Timbabiisin kaava on samalla lailla kaksiosainen kuin rumbassa ja sonissa.

Kappaleen ykkösosassa solisti kertoo kappaleen tarinan. Siihen menee levytetyissä versioissa aikaa yleensä minuutista reiluun kahteen. Koko timbabiisin normaali kesto on noin viisi minuuttia.

Tarinankerrontaosuuden jälkeen vaihdetaan kakkososaan, jota kutsutaan montunoksi. Solisti alkaa improvisoida ja mukaan tuleva kuoro vastaa kertosäkeillä. Vuorolaulurakenne mahdollistaa sen, että kappaletta voidaan jatkaa käytännössä loputtomiin keksimällä aina uusia repliikkejä solistille ja kuorolle.

Kakkososassa mukaan tulevat myös eri instrumenttien riffit, breikit ja soolot. Tempo kiihtyy yleensä selvästi. Musiikillisia kliimakseja voi tulla useita varsinkin livekeikkojen venytetyissä montunoissa.

Urbaania runoutta

Timbabiisien sanoitukset lähestyvät usein urbaania runoutta. Ne ladattu täyteen kuubalaista katuslangia, jota on mahdoton ymmärtää, ellei puhu hyvää espanjaa ja ole viettänyt paljon aikaa Kuubassa. Sen lisäksi sanoitukset vilisevät santería-uskonnon sanastoa.

Ikään kuin tämä ei vielä olisi tarpeeksi, kuubalaismuusikoilla on tapana keksiä itse hauskalta kuulostavia uudissanoja, joilla usein on kaksimielinen merkitys.

Hyvä esimerkki on Maykel Blancon tuore hitti ”Chaca chaca”. Nimi ei tarkoita espanjaksi mitään, mutta kun biisissä lauletaan siitä, miten nainen kävelyttää chacha chacaansa, ilmaisulla viitataan luonnollisesti lantion keinuntaan ja sitä kautta tekstiin saadaan rakennettua muitakin mielikuvitusta kiihottavia merkityksiä.


Maykel Blancon ”Chaca chaca” -biisistä julkaistiin ensin promovideo, johon on tekstitetty tärkeimmät kertosäkeet. Myös Havannassa näkee keikkojen taustakankaille nykyään heijastettuna kertosäkeiden sanoja. Näin yleisö saadaan entistä helpommin innostumaan uusista biiseistä.

Miten timbaa tanssitaan?

Timban raikuessa kaiuttimista voidaan tanssia joko casinoa, salsa en líneaa tai despelotea.

Salsa en línea -nimeä käytetään Kuubassa salsasta, jota tanssitaan ilman paria, yleensä useiden tanssijoiden spontaanisti muodostamissa riveissä.

Despelotella tarkoitetaan vapautunutta keskivartalon liikkeisiin keskittyvää tanssia, ennen kaikkea lantion ja rintakehän pyörittämistä. Sitä voi tanssia joko yksin tai parin kanssa.

Useimmiten timbamusiikkiin tanssitaan casinoa eli kuubalaista parisalsaa.

Timba sallii hyvin monenlaisten mausteiden lisäämisen parisalsan joukkoon. Pariote voidaan irrottaa montunon huippukohdissa ja tanssia hetken aikaa rumbaa, despelotea tai jopa afrokuubalaisten folkloretanssien kuten joruban askeleita. Näin ei tietenkään ole pakko tehdä. Pariote ja casinon perusaskel voidaan myös pitää kappaleen alusta loppuun asti.

Entä tyyli? Jos käytettävissä olisi vain yksi sana, olisi se varmaankin kokonaisvaltainen. Timbaa tanssitaan koko keholla, tanssittiin sitten casinoa, salsa en líneaa tai despelotea. Liike lähtee jalkapohjan kontaktista lattiaan ja kulkee dynaamisesti läpi koko kehon purkautuen ulos lantiosta, rintakehästä, käsistä, hartioista ja päästä. Tanssija myös käyttää kehonsa eri osia vastatakseen musiikin rytmiseen rikkauteen haluamallaan tavalla. Jaloissa voi olla yksi rytmi ja olkapäissä toinen.

Tapaus Manolito

Jos on nähnyt kuubalaisen bändin yhden keikan, voi hyvin olla, ettei ole nähnyt kyseisestä bändistä vielä paljoakaan. Timban suora ja vahva vuoropuhelu – tai sen puute – yleisön kanssa aiheuttaa sen, että eri yleisöille soitetaan eri tavalla. Bändiä voi olla vaikeaa tunnistaa samaksi eri yleisöjen edessä. Jopa musiikkigenre voi muuttua.

Itse näin aikanaan Manolito y Su Trabuco -bändin lyhyen ajan sisällä ensin jazzfestivaaleilla Helsingissä, sitten Casa de la Músicassa Havannassa ja vielä kolmannen kerran Quemado de Güines -nimisessä maalaispitäjässä Kuuban maaseudulla. Kyseessä olisi voinut olla kolme eri orkesteria, niin erilaisia keikat olivat.

Helsingissä Manolito y Su Trabuco esiintyi kuin mikä tahansa hyvä jazzbändi – paino sanalla jazz.

Havannassa sekä musiikki että tunnelma olivat ihan toista: orkesteri soitti Casa de la Músican turistienkin makuun sopivan tanssisetin, jossa me ulkomaalaiset saimme bailata kuubalaisten kanssa sydämemme kyllyydestä ja hoilata niitä kertosäkeitä, joita olimme levyiltä oppineet.

Mutta vasta maaseudulla Quemado de Güinesissa näin ja koin, mitä saman orkesterin konsertti on silloin, kun se on ehkä aidoimmillaan: hurja musiikillinen ilotulitus ja orkesterin ja kuubalaisyleisön tiheätunnelmainen vuoropuhelu. Biisit kestivät yli puoli tuntia, soitto oli vimmaista ja aggressiivista ja urheilukentälle pakkautunutta kansaa kuljetettiin freneettisestä kliimaksista toiseen, mitä ilmeisemmin tavoitteena jonkinlainen kollektiivinen transsi.

Olin ainoa ulkomaalainen paikalla ja kuin puulla päähän lyöty. Olin kuunnellut bändiä vuosikausia levyiltä, nähnyt useita sen keikkoja ja luullut tietäväni siitä jo kaiken olennaisen. Yhtäkkiä minulle avattiin ovi uuteen maailmaan.

Yhteisöllisyys ja vuoropuhe muusikoiden ja yleisön välillä ovat ylipäätään olennainen osa kuubalaista musiikintekemisen perinnettä. Siksi kuubalaisbändien keikat Euroopassa jättävät minut usein kaipaamaan enemmän, vaikka bändi soittaisi kuinka loistavasti. Yleisön ja bändin yhdessä luoma ”ambiente” ja improvisoiva läpänheitto puuttuvat täällä konserteista usein lähes kokonaan.

Paperit, kiitos

Miksi kuubalaiset timbabändit ovat täynnä kovatasoisia ammattimuusikoita, jotka soittavat jazzia yhtä suvereenisti kuin tanssimusiikkia?

Selitys löytyy Kuuban poliittisesta järjestelmästä, sosialismista.

Timbabändissä ei voi soittaa, ellei ole ammattimuusikon papereita takataskussa. Musisointia ei kukaan toki kiellä, mutta amatöörien timbabändi ei pääse esiintymään missään, eikä varsinkaan matkustamaan ulkomaille. Esiintyäkseen keikkapaikoilla ja matkustaakseen ulkomaille orkesterin täytyy työskennellä Kuuban valtion virallisen instituution leivissä, eivätkä instituutiot hyväksy palkkalistoilleen muita kuin ammattimuusikoita.

Ja ulkomaillehan kuubalaismuusikot haluavat! Urheilijoiden ja merimiesten ohella muusikot olivat pitkään niitä harvoja etuoikeutettuja, jotka saattoivat päästä ulkomaille näkemään muuta maailmaa ja tienaamaan haluttua ulkomaan valuuttaa.

Bisnesongelmia

Kuubalaisen musiikin asema kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla on luku sinänsä.

Alusta asti timballa on ollut suuria vaikeuksia saada jalansijaa levymarkkinoilla. Yhdysvaltojen asettama kauppasaarto aiheutti sen, että isot ylikansalliset levy-yhtiöt eivät sanktioiden pelossa pystyneet julkaisemaan ja markkinoimaan kuubalaista musiikkia. Timbabändien musiikkia julkaisseet itsenäiset eurooppalaiset levy-yhtiöt taas eivät olleet kovin tehokkaita markkinoinnissa ja jakelussa.

Kuubalaisten itsensä huono markkinoiden tuntemus ei asiaa auta. Ketju katkeilee joka kohdassa. Vielä tänä päivänä suosituimpienkin bändien levyt ilmestyvät välillä tuskallisen hitaasti myyntiin vaikkapa iTunesiin tai cubamusic.com:iin.

Levymyynti on räikeässä ristiriidassa sen kanssa, millä hengästyttävällä nopeudella kuubalaiset itse kuluttavat musiikkiaan. Siinä vaiheessa, kun levy ilmestyy myyntiin yhtään missään, sen biisit on Havannassa soitettu jo puhki.

Kävin kerran kiinnostavan keskustelun timbamuusikon kanssa. Hän suorastaan tuskaili vauhtia, jolla bändien odotetaan suoltavan hittejä kansan kulutettavaksi.

Kansan omaisuudeksi orkesterit ja musiikki Kuubassa voimakkaasti mielletäänkin. Sosialistinen hallinto tarjoaa kansalle säännöllisesti sirkushuveja kuten bändien ilmaiskonsertteja ulkoilmassa. Olen lukuisia kertoja osallistunut Havannan rantakadulla Malecónilla konsertteihin, joita kuuntelemaan vaeltaa lähiöistä parhaimmillaan 80 000 ihmistä.

Nykyään eletään sosiaalisen median aikakautta, mutta kuubalaismuusikoiden markkinointiongelmat jatkuvat. Hyvin toimivat internetyhteydet ovat Kuubassa edelleen harvinaista luksusta.

Papucho y Manana Club, diez años después


Muutama viikko sitten julkaistussa haastattelussa Manana Clubin johtaja Papucho Ordóñez tuskailee, miten Kuuban hitailla nettiyhteyksillä on vaikeaa ladata vaikkapa videoita sosiaaliseen mediaan.

Timba on ahtaalla markkinakoneistossa, mutta muusikoiden onneksi se on mitä on: korkeatasoista musiikkia, joka puhuttelee ihmisiä ympäri maailmaa ja jonka ansiot puhuvat puolestaan. Siksi se on löytänyt yleisönsä vaikeimpinakin aikoina.

Miten minun ja timban kävi?

Siitä, kun rakastuin palavasti kuubalaiseen timbaan, on nyt tasan 20 vuotta.

Suhteemme on enemmän kuin vakaalla pohjalla. Soitan tanssitunneilla päivittäin työkseni timbaa, mutta en myöskään kotona kuuntele mitään muuta. Olen kuin uskollinen vaimo, joka rakastaa miestään päivä päivältä enemmän. Syrjähyppyjä muiden populaarimusiikin lajien kanssa ei ole. Ei vain kiinnosta.

Joskus harvoin kuuntelen vähän radiota. Lähinnä silloin, kun ajelen autolla mökille ja tabletista on akku loppu. Poikkeuksetta ehdin kyllästyä radiossa soitettuun musiikkiin parissa tunnissa. Suurin osa valtavirtamusiikista kuulostaa tasapaksulta jumputukselta. Todennäköisesti kuuntelen musiikkia väärällä korvalla ja etsin rytmipohjasta jotain sellaista, mitä siellä ei ole: timban rikkautta ja monimuotoisuutta.

Suhteemme on ollut uskollinen myös toisin päin. Timba ei ole pettänyt minua kertaakaan näiden 20 vuoden aikana. Musiikin mukanaan kantama energia, elämänilo ja huumori toimivat kuin Red Bulliin nakattu Berocca – auttaa jaksamaan ja antaa siivet. Ja aina ilmestyy uusia biisejä, uusia levyjä ja uusia bändejä, joista voi innostua hillitömästi.

Kuubalainen mieheni soittaa joskus tietokoneeltaan muuta musiikkia. Onneksi meillä on ovet, jotka voi sulkea. Meistä kahdesta minä olen fanaattisempi.

Joku voisi sanoa, että elän melkoisessa kuplassa, mutta en ole siellä yksin. Timballa on vannoutuneita faneja maailman kaikissa kolkissa, ihmisiä, jotka ovat menettäneet sydämensä kaukaisen saarivaltion musiikille.

Ai niin ja se rytmissä pysyminen. Se ei ole ollut minulle temppu eikä mikään enää 18 vuoteen.
 
Iskeekö timba sinullekin suoraan suoneen? Tule Timbaperjantaihin kuuntelemaan koko ilta maailman koukuttavinta tanssimusiikkia.